Uusimmat kirjoitukset

Yhteystiedot

Suna Kymäläinen
050 51 205 26
suna.kymalainen@eduskunta.fi

Vuonna 2007 haastoin keskustelun EU:n ulkopuolelta tulevien oikeudesta maan- ja kiinteistöjen ostoihin käyntiin.

Moni muistaa minut vielä tänäänkin tuosta kansalaisaktiivisesta ajasta ja toiminnastani.

Siksi on tärkeää, että sivuni sisältävät edelleen tuolloin käydyt keskustelut aiheesta.

Asia ei ole vanhentunut, mutta muutosta on tapahtunut, sillä asiasta on tullut enemmän hyväksytty puheenaihe.

Asia itsessään ei ole edennyt merkittävästi. Nyt vuonna 2010 huomaamme monien ennustamieni asioiden ja epäkohtien kasvattaneen merkitystään. Aika jatkaa kulkuaan, täällä Kaakonkulmalla asia vaatisi toimenpiteitä..

Ihmisten kanssakäymisestä ei ole ollut koskaan kysymys.

Nyt Imatran ja Lappeenrannan seudulla ollaan vastaamassa isolla kapasiteetilla majoitustarpeen kysyntään (suuret hotelli investoinnit). Toivoa saattaa, että tämä näkyy vähenevänä tarpeena kiinteistö- ja maakaupoissa.