Kotka 5.3.2011
Puolueen Teemalauantain viettoa Kotkan Isossa puistossa Laskiaisriehan merkeissä.
Aihe oli itselleni läheinen ja todella tärkeä Lapsi- ja perhepolitiikka.
Palkallinen vanhempainloma tulee ulottaa kestämään koko lapsen ensimmäisen elinvuoden.
Suomessa katsotaan olevan 700 000 EU:n määrittelemän köyhyysrajan alla elävää, näistä on lapsiperheitä 13%. Lapsi- ja perheköyhyyteen on puututtava napakasti. SDP esittää lapsivähennyksen takaisin ottamista verotukseen.
Omasta mielestäni juuri voimaan astunut (Kokoomuksen, Keskustan, Vihreiden ja RKP:n aikaansaama) korotus 40centtiä/kuukaudessa ensimmäisestä lapsesta on merkitykseltään vitsi. Meidän neljä lapsisessa perheessä se tarkoittaa esimerkkiin puettuna sitä, että meillä on lapsilisään tulleen korotuksen jäljiltä varaa ostaa kerran kuukaudessa jokaiselle lapselle yksi Muumitikkari, tämä siis lapsiperheisiin panostavan hallituksen juhlimiseksi. 
Tässä kuitenkin yksi syy lisää jotta Mari Kiviniemi voi toistaa hokemaa, tämä hallitus on ollut sosiaalisempi kuin mikään edellinen, lapsilisääkin on korotettu.
Tästä tikkukaramelli vertauksesta innostuneena, minä jaoin tapahtumassa tikkareita.
SDP esittää myös käyttöön otettavaksi uuden osittaisen kotihoidontuen mallin, joka lisäisi alle 3-vuotiaan lapsen vanhemman mahdollisuutta valita osa-aikainen työ kokopäiväisen työn sijaan, jotta lapselle ja vanhemmalle jää aikaa myös yhdessä olemiseen. Tämä myös takaisi vanhemmalle mahdollisuuden hankkia tarvittavaa työkokemusta myös silloin, kun lapsi on pieni ja halu myös perheeseen panostamiseen on suuri.
Laskiaistapahtumassamme oli muitakin mahdollisuuksia ilonpitoon poliittisen ilosanoman lisäksi..
Kuvassa Rebekka (Isän avustamana) antaa äidille ja pikkuveljelle mahtavat kyydit napakelkassa.
Mitä olisi laskiasirieha ilman mäkinousua ja alastuloa..
Rebekka ja Luukas poniajelulla.. 

Jukka ja minä ajatusten vaihdossa..
|