Muutoksen matkassa

Tiistai 23.11.2010

Muutoksen matkassa..

Maailma muuttuu. Se ei kuitenkaan muutu itsestään. Poliittiset päätökset maailmaa ovat muuttaneet ja tulevat muuttamaan tulevaisuudessakin. Mikään ei kuitenkaan ole vaikeampaa kuin muutoksen hallitseminen. Mitä suuremmasta asiasta on kysymys, sitä suuremmin asiassa voi mennä vikaan. Maailman globalisoitumisen huumassa myös meillä suomessa unohdettiin edunvalvonta, asioihin ennalta puuttuminen. Tällä hetkellä meillä on käsissämme jo isoja ongelmia, joita ei enää voi jättää huomiotta.

Suomeen on muodostunut kahdet työmarkkinat, ulkomailta tuleva järjestäytynyt pimeä työvoima on tullut meille Matti ja Maija Meikäläisille kalliiksi. Harmaantalouden osuus vuonna 2008 oli 12 miljardia euroa eli 7% bruttokansantuotteesta. Tämä vaje täytyy jostakin paikata ja vastuun kantavat veronmaksajat.  Suomalaiset yritykset, jotka tekevät rehdisti yhteiskuntamme määräyksiä noudattaen bisnestä, ovat hävinneet tarjouskilpailuissa urakat näille ulkomailta tuleville tarjouksille. Suomalainen työ on vähentynyt ja työttömyys kasvanut. Kuinkas tässä näin kävi? Työmarkkinoiden avautumisen ja maailman yhdistymisen huumassa joko unohdettiin tai ei haluttu ennalta miettiä muutoksen mukanaan tuomia ongelmia. Kirkkain silmin haluttiin uskoa maailman ja toimijoiden hyvyyteen. Unohdettiin valvonta. Unohdettiin pelisääntöjen velvoittava osuus, työsuojelun resurssien parantaminen ja toimivallan riittävyys. Vallitseva tilaajavastuulaki ei vastannut haasteeseen. Tässä hetkessä tarvitaankin budjettiin isoja varauksia näiden seikkojen tehostamiseen. Suomessa on työttömiä 260 000. Nämä ihmiset tarvitsevat työtä tullakseen toimeen. Yhteiskunta tarvitsee nämä ihmiset työelämään, jotta ostovoima ja yhteiskunnan tuottavuus kasvaa. En millään keksi perustetta, miksi tällaisessa tilanteessa tulisi luopua EU:n ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinnasta? Hoidetaan ensin näille suomen sisällä jo oleville työtä!

Tarveharkintaa tarvittaisiin myös maa- ja kiinteistökaupoissa. 2000-luvun alussa tehtiin EU:n vaateesta muutos lakiin, jossa poistettiin seurantapykälät käytöstä maanmyyntien osalta. Vaade kosketti EU:n sisällä olevia, mutta tulevaa erityisemmin arvioimatta pykälä poistettiin kokonaan. Kuka tahansa, mistä tahansa voi ostaa suomesta maata joko palan kerrallaan tai vaikka kokonaan, jos sitä vaan on kaupan. Suuret kiinteistöt, loma- ja virkistyskohteet ovat siirtyneet Kaakkois-Suomessa EU:n ulkopuoliseen omistukseen, harvoissa näissä on toivottua toimintaa. Kiinteistöistä on muodostunut rahapankkeja. Suomalainen pankkilaina on edullista sekä aina yhteys eurooppalaiseen pankkiin. Osa toiminta-areenallani tapahtuvista kiinteistö- tai maakaupoista on haistettavissa rahanpesuksi, osan ollessa puhdasta sijoitustoimintaa. Oman lukunsa muodostavat kunnallistekniikan alueilla olevat asunnot, jotka ovat siirtyneet ulkomaisen loma-asumisen käyttöön. Kunnilla on tekniikan perustamis- ja ylläpitokustannukset, mutta lomalaiset eivät osallistu kustannuksiin kunnallisveroilla, minkä vakituiset saamistaan eduista maksavat. Tämä ei ole oikeudenmukaista eikä toivottua kuntataloudenkaan näkökulmasta. Tämän vuoksi tarvittaisiin kipeästi tarveharkintaa myös pinta-alan ja kiinteistöjen käyttötarkoituksen huomiointiin. Tanskan tai Ahvenanmaan kaltainen viidenvuoden asumisvelvoite säännös olisi mielestäni edelleenkin perusteltu.  

Tulevaisuuden haaveena on noussut keskusteluun iso toive viisumivapaudesta Suomen ja Venäjän välille. Olen tavoitetta vastaan. Olen edellä esittänyt muutaman merkittävän asian, jotka olisivat vaatineet ennalta arvioivaa myös kriittistä pohdintaa. Halutessa uskoa vain hyvään ja jättäessä mahdollisten negatiivisten vaikutusten arvioinnin sivuun, ajetaan yhteiskuntaa tilanteeseen, jossa tarvitaan taas suuria taloudellisia panostuksia asioiden korjaamiseksi. Maltti on valttia ja tämän asian kohdalla näin on erityisesti. Suomalainen poliittinen koneisto tähyää viisumivapautta tahon kanssa, jolla ei ole väestörekisteriä. Tahon kanssa, jossa henkilöllisyys on ostettavissa aina uudelleen.  Viisumit eivät estä kanssakäymistä rajan molemmin puolin.  Minä haluan pitää viisumivapaudesta kiinni, tällä erää se sentään rajaa edes jonkun verran ei toivottua.

Asia kuin asia, ennaltaehkäisy on edullisempaa kuin korjaava toiminta. Asioista vaikeneminen ja niiden kriittisten äänenpainojen väheksyminen on toki helpompaa, mutta tulee kuitenkin aikanaan vastaan. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Eihän meidän tarvitse tehdä samoja virheitä kerta toisensa jälkeen uudelleen, eihän?

Hyvinvointivaltio takaisin osa 2.

Tiistai 2.11.2010

Edellisessä kirjoituksessani kysyin, pitäisikö jo alkaa puhumaan hyvinvointivaltion takaisin saamisesta. Samaa ajatusta jatkan tässä, mutta nyt eri lähtökohdasta katsoen..

Kuten olen todennut, ajanhenki kertoo karua kieltä siitä mitä on olla pieni ihminen. Lapsiperheissä on yhä enemmän pienituloisuutta. Viimeisen 15 vuoden aikana lasten suhteellinen köyhyys on yli kaksinkertaistunut. Vuonna 2008 lapsiperheistä 13% kuului pienituloisiin kotitalouksiin. Näissä perheissä perustellutkin ostokset siirtyvät. Lapsille ei ole varaa hankkia luistimia, joita tarvitsisi mm. koulussa. Polkupyörät ja muut kalliit hankinnat jäävät pois kokonaan. Harrastuksiin ei ole mahdollisuutta harrastemaksujen ja välinehankintojen vuoksi. Kaikki irtoava raha menee ruokaan ja aivan välttämättömimpään. Kun ruoan arvonlisäveroa nostetaan, leipä kallistuu yhtä paljon 200 000€ vuodessa ansaitsevalle kuin alle 15 000€ vuodessa tienaavalle. Energiaverojen korotukset nostavat valon ja lämmön kustannuksia samassa suhteessa. Linjaus tasaveroihin on pahasti pieleen mennyttä politiikkaa aikana, jolloin eriarvoisuus kasvaa hälyttävää vauhtia jo muutenkin. Mitä lapsesta lähtien syntyvä eriarvoisuus tarkoittaa yhteiskuntamme tulevaisuudelle? Tätä vastaan yhteiskuntaamme on rakennettu ja nyt vuonna 2010, olemme tilanteessa jossa joudumme määrittämään uudelleen suunnan eriarvoisuuden poistamiseksi.  Lapsiperheille suunnattuja tukia on tarkasteltava ja niihin on kohdistettava korotuksia.  Lapsi on aina yhtä arvokas, siksi lapsilisän tulisi olla samansuuruinen jokaisesta lapsesta. Lapsi ei saa valita perheen varallisuustasoa syntyessään. Lapsilla on kuitenkin yhtäläiset tarpeet, joiden takaaminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävä.  Yhteiskunnalle on edullisempaa panostaa lapsiperheisiin, kuin odottaa mitä eriarvoisuuden korostuminen ilmiöineen tulee tarkoittamaan 15 vuoden kuluttua.   

Meillä on kovin paljon tehtävää saadaksamme yhteiskunnasta hyvinvoivan.