kielten opiskeluun lisää valinnaisuutta

Keskiviikko 29.12.2010

KAKSI KIELTÄ

Keskustelua pakkoruotsin tarpeellisuudesta on käyty jo tovi. Keskustelu sai vahvasti vauhtia kun pääministeri Mari Kiviniemi otti asiaan kantaa. Hänen mukaansa Kaakkois-Suomessa pakkoruotsin opiskelu voitaisiin korvata venäjänkielen opiskelulla. Lehdistö on noteerannut mm. Paavo Lipposen puuttumasta Kiviniemen ideointiin omalla mielipiteellään, joka puolustaa nykyistä käytäntöä. Molemmissa niin Kiviniemen kuin Lipposen linjoissa on omat ymmärrettävät kohtansa. Kiviniemi osoittaa omalla esityksellään ymmärrystä Kaakkois-Suomen asenteille ja todellisuudelle ruotsinkielen tarpeellisuudesta ja pyrkii etsimään tilanteeseen uutta avausta. Tosin Kiviniemi mokasi pahoin, mennessään esittämään omaa ideaansa Putinille virallisella vierailullaan. Pääministerin kuuluu edustaa ulkomailla esiintyessään hallituksen linjaa, ei omaa linjaansa. Lipposen antama kritiikki Kiviniemen linjausta kohtaan on osuva siinä määrin, että on järjetön ajatus, että Kaakkois-kulma pakotettaisiin venäjänkielen opiskeluun, muiden opiskellessa ruotsia. Niin asia ei todellakaan voisi olla ja omassa mielettömyydessään epätasa-arvoistaisi väestöä työvoiman sijoittumisen ja liikkuvuuden osalta. En usko, että Kaakkois-Suomessa lämmitään yhtään enempää Kiviniemen ajatukselle, jos ei Lipposenkaan puolustuspuheenvuorolle.  

Nykyaikana tarvitaan kielitaitoa. On kuitenkin totisinta totta, ettei kielten opiskelu ole kaikille helppoa, tästä on muistuttanut mm. ylioppilasliitto. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ole järkevää roikkua ikiaikaisissa käytännöissä. Pakkoruotsin tai pakkovenäjän sijaan keskustelu tulisi kääntää kahden ”pakollisen” kielivalinnan suuntaan. Nykyaikaa ja tulevaisuutta on, että kieliä opiskellaan, siihen kuitenkin liittyy mielestäni olennaisesti valinnanvapaus. Opetussuunnitelmaa kielten opetuksen osalta tulisi kehittää kielikorin suuntaan, josta nuori voisi valita omat mieltymykset tai tulevaisuudensuunnitelmat huomioiden toisen opiskeltavan kielen yleiskieli englannin lisäksi. Valittavissa voisi olla niin keskustelussa esillä olleet ruotsi, että venäjä, kuin myös saksa, espanja jne.  Tämän lisäksi tulisi edelleenkin olla mahdollista valita vapaaehtoisia kielikursseja, jotta ne joille kieltenopiskelu on helppoa ja mieluisaa voisivat kehittää omaa kielitaitoaan haluamallaan tavalla.

En lämpene puolustamaan pakkoruotsia, en myöskään ilostu ajatuksesta korvata ruotsin opetus pakkovenäjällä, mielestäni siis Kiviniemi sekä Lipponen ovat linjoineen pielessä. Minun linjani on kaksi vierasta kieltä, joista toinen on valittu vapaavalintaisesti, eikä määräämällä kuten nyt tehdään ruotsinkielen osalta.   

Populismia tai pyrkyryyttä?

Keskiviikko 8.12.2010

Populismia tai pyrkyryyttä?

Olen tässä pohdiskellut politiikan tragikoomisuutta. Välillä ei oikein tiedä itkeä vai nauraa? Pohjimmiltaan tuskin on uutta tietoa, mistä politiikassa on kysymys. Tiivistäen, poliitikko on edunvalvoja. Ihmismassan valitsema luotettu taho, jonka tulee huolehtia kansan näkökulman ja kansanedun toteutumisesta. Poliitikon tehtävä on nostaa myös keskusteluun uusia asioita, kansaa mietityttäviä kysymyksiä. Poliitikon tehtävä on laittaa itsensä likoon yhteistä hyvää tuottaakseen.

Se mitä olen erityisesti miettinyt, liittyy omituiseen leimaamisen ja nollaamisen kulttuuriin, mikä poliitikkojen yllä leijuu. Yhtäkkiä kaikki onkin populismia. Poliitikot, jotka perustavat näkökantaansa tai ratkaisujaan kansan ajatukseen, vähätellään populisteiksi. Perustehtävään kuuluvan keskustelun avausten synnyttäminen ja uusien kysymysten ja esitysten esittäminenkin on nykyään populistista.  Jos lausuu kansaa miellyttäviä kannanottoja, on populisti. Jos ajatellaan poliitikon roolia, olla yksi kansanjoukoista, valittu ajamaan kansanjoukon näkökulmia, kuinka se toteutuu, jos kansaa ei saa kuulla tai jos kuulee, on populisti? Sen verran olen ehtinyt politiikassa olla, että tiedän olevan niitäkin, jotka eivät koskaan esitä esimerkiksi virkamiesvalmisteluun muutoksia, perusteluna ”virkamiesvastuulla valmistelu”, jokaisen tulisi kuitenkin muistaa oma roolinsa ja valtakirjansa. Jos pelkät virkamiesratkaisut riittäisivät, mihin tarvittaisiin kansanvallalla valittuja valtuustoja tai kansanedustajia?

Toinen asia on pyrkyryys. Kenestäkään ei tule kunnanedustajaa eikä kansanedustajaa, jos ei itse anna suostumusta vaaleihin lähtemisestä. Tältä kannalta asiaa pohtiessa, kaikki ovat siis pyrkyreitä. Kansaa edustamaan ei pääse vain omalla halulla, vaan kansaa edustamaan pääsee riittävällä nöyryydellä ymmärtää, että valta on kansalla. Ihmismassa valitsee ne, jotka haluavat asioitaan ajamaan. Mihin siis tarvitaan pahansuopuutta, jolla poliitikkoja jatkuvasti alennetaan? Miksi edustajia pyritään nollaamaan populismilla tai pyrkyryydellä? Jokainen joka on antanut itsensä alttiiksi arvioinnille, eli lupautunut ehdolle vaaleihin, on valmiina antamaan paljon itsestään ja ajastaan yhteisen hyvän puolesta. Jokainen hetki politiikan maailmassa vietetystä ajasta, on aina pois hänen henkilökohtaisesta elämästä, kodilta ja perheeltä.  Ihmisen ja kansan näköistä politiikkaa ei voi tehdä ilman kansan äänen kuulemista, eikä kansan ääntä pääse kuulemaan ja asioita ajamaan, jos ei aseta itseään ehdolle.

Mietin sitten, että mitä ne populismi ja pyrkyryys minun mielestäni ovat? Minusta populismia on mielipiteiden vaihtaminen tuuliviirin lailla, yhdelle tässä tätä mieltä ja toiselle tuossa toista mieltä. Minusta pyrkyryyttä negatiivisessa sävyssä esitettynä on ”hinnalla millä hyvänsä”, eli kanssatoimijoiden kunnioittamatta jättäminen.

 Ajassa, jossa politiikka saa enemmän huomiota itse politiikkaa tekevien elämän tai töppäilyjen vuoksi, kuin asioiden vuoksi. Ajassa, jossa käydään ankaraa taistelua äänestysvilkkauden nostattamisen puolesta. Ei olisi varaa vähätellä kansanvallan toteuttamista tai kansanvallan toteuttajaksi pyrkimistä. Kansa tarvitsee edustajansa. Kansan edustaminen on suuri kunnia ja sen tavoitteleminen on kunniakasta.